Todellakin. Olen herännyt. Puolentoista vuoden jälkeen vihdoin tunnen, että olisi aikaa jatkaa siitä mihin jäin. Arjen kiireellisyys ja elämän muutokset todella veivät mennessään. Blogin kirjoittaminen on kummitellut paljon mielessäni mutten vain yksinkertaisesti ole saanut sitä pientä hetken aikaakaan, että olisin istunut koneelle kirjoittamaan. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että saisin sen hetken itselleni jälleen.
So are you ready round two?
Lyhyesti virsi kaunis, mitä meille on kuulunut sen jälkeen kun muutimme Rouenista Suomeen keväällä 2014? Ihana pieni tyttäremme Eelin Elisabeth syntyi heinäkuun 25. Synnytyksestä sen verran että section jälkeen oli aivan upeaa päästä kokemaan onnistunut alatiesynnytys. Kyllä. Ihan mahtava ja voimaannuttava kokemus. Kaikki meni siis oikein hyvin ja vauva oli maailman helpoin.
Dijon oli aivan ihana paikka. Dijon kautemme aikana rakastuin Ranskaan aivan totaalisesti. Kotimme oli aika huonokuntoinen, mutta saimme sen koti-fiiliksen siirrettyä sinnekin. Asuimme aivan lähellä suurta jalkapallokenttää, johon Julius oli hulluna. Jäähallille käveli 5 minuuttia ja kaupunkiin meni ratikalla 5-10min. Lidiliin käveli sen 20min suunta, joka sinänsä ei ole pitkä matka, mutta kokeilkaapa eloa ulkomailla kahden pienen lapsen kanssa, ilman autoa, ilman juotavaa vesijohtovettä, ilman apua. Kuinkakohan helvetin monta kertaa mieheni kantoi kauppatavaroita ja vesipulloja kuin yli-hikinen kameli konsanaan minä perässä kipittäen kahden huutavan mukulan kanssa. Välillä nauratti, välillä ei. Enimmäkseen ei :D Voin kuitenkin hymyssä suin tätä kirjoittaessa todeta, että kyllä nämä elämän tiet ovat vain vahvistaneet minua, miestäni ja etenkin yhdessä puolisoina olemme vahvistuneet. Eikä se valittamalla parane. You know! Ja valitinpas nyt vähän ;)
Suomeen palasimme maaliskuussa ja itse palasin töihin huhtikuussa. Juho toimi ranskalaisena apupairina kesän ja hoisi siis lapset ja kodin kun minä kävin töissä. Hattua nostan miehelleni tuosta neljästä kuukaudesta. Aina oli lapset puettu, ulkoilutettu ja ruokittu. Koti oli siistissä kunnossa, piha ja kukat hoidettuna :D On se vaan huikea mies! Itse olen siis sairaanhoitajana ja teen kolmivuorotyötä. Lapset aloittivat elokuusta päiväkodin vuoropäiväkodissa ja olemme olleet kyllä meidän päiväkotiin super tyytyväisiä!
Nyt minkä vuoksi sain itseni tarttumaan tähän kirjoittamisen intoon on se, että perheessämme puhaltaa jälleen uudet tuulet. Mieheni lähti nimittäin eilen jälleen kerran Ranskaan. Tällä kertaa Chamonixiin. Maisemat muuttuvat siis täysin kun pääsemme nauttimaan Ranskan alpeista. Tällä kertaa yksinoloa ei olisi kuin vaivaiset kolmeviikkoa. Toki tuona aikana Itse tulen saamaan luultavasti harmaita hiuksia kun kolmivuorotyö, kaksi pientä lasta ei ehkä ole se optimaalisin kuvio. Tällä kertaa mulla ei kuitenkaan ole vastasyntynyttä, uhmaikäistä eikä itsellenikään enää (luojan kiitos) ole ylimääräisiä nais-hormoneja kehossa ;)
Eniten jännittää se, että joudun jäämään töistä pois. Rakastan työtäni ja en valita kyllä siitä, että olen puolenvuoden ajan saanut pitää ruokatuntini, syödä ruokani lämpöisenä ja juoda kahvin kuumana. Haha! Rupean henkisesti jo valmistautumaan kotiin jäämiseen ja kylmään kahviin ;D
Tervetuloa siis mukaan jälleen kerran seuraamaan elämäni kuvioita lapsiperheen silmin. Ja ihan
sellaisena kaunistelemattomana versiona. Kaikki äidithän sen tietää, että vaikka ne lapset onkin aivan
ihania, niin kyllä ne pääsee ihon allekin välillä ;D ..Olit sitten Suomessa tai Ranskan Alpeilla.
Rakkaudella
Henna
Ps. Kuvia lisäilen jälkeenpäin
