Amentes Amentes! 


Mieheni siis lähti Ranskaan töihin 11.11.2013 ja minä jäin Suomen päähän järjestelemään asioita. Minun piti Juliuksen kanssa lentää Roueniin siis 20.12 vanhempieni kanssa, mutta mieheni loukkaannuttua lähdimmekin matkaan jo lauantaina 23.11. Sain tiedon mieheni loukkaantumisesta keskiviikkona 20.11 joten aikaa järkätä Suomessa kaikki asiat jäi vain muutama päivä. Voin kertoa että nuo viimeisest päivät Suomessa sisälsivät jos jonkinnäköistä stressiä ja kiirettä (takykardiaa). Ei ollut helppoa koota asioita yhteen, mutta täällä siis vihdoin olemme :) 

Matkaan siis lähdimme lauantai aamuna Juliuksen ja mieheni äidin kanssa. Lento oli Hki-Vantaa-Pariisi Charles de Gaulle. Pariisissa olimme iltapäivästä ja luulimme pääsevämme lentokentältä suoraan junalla yhden vaihtoyhteyden kautta Roueniin. Hah, näin ei ihan ollutkaan :D Laskeuduttuamme Pariisiin kolmen suuren matkalaukun, kahden säkillisen käsimatkatavaroita, vaunujen ja yhden miniterrori pojan kanssa, saimme tietää, että jotta pääsemme edes juna-asemalle tulee meidän mennä kahdella metrolla sinne. Noh peace of cake. Tai sitten ei :D 

Hki-Vantaalla tavaroiden kanssa

Lounaalla ennen koneen lähtöä

Odottelimme ensimmäistä metroa n. 30min lentokentällä. Laiturilla käveli kolme sotilasta kauheiden rynnäkkökivääreiden kanssa. YEAH! Hyppäsimme ekaan metroon ajatuksena " eihän tää nyt niin paha ollutkaan…" Kunnes saavuimme ensimmäiseen määränpäähän: Gare du nordin metroasemalle. Ja tästähä se hauskuus lähtikin. Kaksi vaaleaa suomalaista naista Pariisin metrossa, ei hajuakaan miltä laiturilta, mistä tunnelista ja miltä kerrokselta seuraava metro lähtisi. Tavaraahan meillä oli tosiaan enemmen kun oltais jaksettu kantaa. Onneksi Julius nukahti tässä vaiheessa, hetkeksi :D Meidän tuli nousta yksi kerros ylöspäin, vaihtaa tunnelia ja mennä kaksi kerrosta alaspäin metron liukuportaissa. Jihuu, kuulostaa ihan simppeliltä ja olis varmaan ollutkin JOS hissit olisivat toimineet. Liukuportaisiin pääsimme näin: Anoppi edellä kahden matkalaukun kanssa, mää heitin portaisiin kolmannen matkalaukun ja toivoin sen saapuvan anopille ja sitten vaunujen kanssa perässä itse :D Garde du nordilla pääsimme siis metroon, joka vei meidät Saint Lazaren juna-asemalle.

Saint Lazaren juna-asemalle päästyämme sama kaava toistui: yksikään hissi ei toiminut, tai yksi toimi mutta sekään ei vienyt meitä perille asti. Päästyämme lopulta juna-asemalle klo. 16:40 huomasimme että ensimmäinen juna oli ehtinyt lähtemään: Nou hätä, seuraava lähtisi alle tunnin päästä. Mieheni äiti kävi sumplimassa junalippumme ja ihana herrasmies neuvoi meitä vaihtamaan luotijunaan joka lähtee 30min myöhemmin kuin tavallinen juna, mutta saapuu aikaisemmin Roueniin perille. Noh näinpä teimme. Kun kello oli 17:50 ja luotijunamme piti lähteä kävikin niin ettei koko junaa tullutkaan :) Ou Jee! Joten jouduimme odottelemaan 18:20 lähtevää junaa... 

Roueniin pääsimme perille vihdoin 19:50 ja naurusta räkättäen vedimme (työnsimme) laukut viimeisistä rullaportaista.
Julius oli koko matkan täydellinen matkatoveri. Vaikka päivä oli pitkä jaksoi tuo pieni mies hurmata paikallisia ihmisiä asemilla kuin junassakin. Tässä taas tieto vahvistui siitä että lapsen kanssa pystyy matkustamaan jos vain itse asennoituu siihen oikein ja oikeilla matkatavaroilla. Nimimerkillä kassillinen rusinoita mukana ;) 

Vihdoin Rouenissa taxitolpalla

Suosittelen siis kaikille sukulaisia ja ystäville, jotka luoksemme ovat tulossa, että ottakaa taksi lentokentältä Saint Lazaretin juna-asemalle. Taksille tulee tietolähteiden mukaan hintaa n.60e. Toisaalta jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy joku seikkailija niin kannttaa ihmeessä kokeilla tuota metroakin. Onhan se erittäin halpa tapa matkustaa :) En vain suosittele metroa niille, keillä on tosiaan lapsi, vaunut, kolme matkalaukkua ja käsimatkatavaroita :) 

Elämänkokemuksena matka tänne oli erittäin avartava. Muistan kun muutimme mieheni kanssa Tampereelta Lappeenrantaan v.2007 ja kun matkustin ensimmäistä kertaa Tre-Lpr junalla yhden matkalaukun kanssa olin ihan stressissä että miten osaan kun pitää vaihtaa kolmea junaa ;D 

Näin se elämä vie ja rakkaiden ihmisten pariin on päästävä. Nyt on taas perheemme kasassa ja nautimme tästä täällä! 

Au revoir! 

ps. pahoittelen erittäin huonoja kuvien laatua. Järkkärimme saapuu maanantaina luoksemme.